maanantai 30. huhtikuuta 2012

Pyykille

Sain uuden pyykkinarun. Ja samalla ostin uudet pyykkipojatkin.
Ihana kevät, kun saa pyykin ulos!

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Tavallinen

Edellisten pipojen loppulangat tavalliseen pipoon.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Timanttipipo

Näin timanttipipon vai mikä olisi hyvä käännös.
Kutsun timantiksi, koska jouduin tekemään töitä tämän kanssa.
Tuolla ohjeella pääsin muutaman pähkäilyn ja netissä seikkailun jälkeen etenemään hyvin, mutta en ollut tyytyväinen tulokseen. Sitten tein toisella samankaltaisella ohjeella: tämä on minusta parempi.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Sininen vyö

140 klipsun vyö sinisellä langalla.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

"Tunis"-pipo

Eli tunisialaisella virkkuukoukulla tehty pipo.
Oli hitaanpaa kuin tavallisella koukulla virkkaaminen.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Keltaiset

Eilen paistoi aurinko. Keltaiset krookukset loistivat!
Ja minä pääsin ihmettelemään kukkia ja miettimään, 
että mitä muuta "piilotin" syksyllä maahan...

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Scillat

Pihalta löytyi scilloja!

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Avoauto

Pistelin avoauton autoinsinöörille. 
Onnea!

Käytin tähän paljon pätkälankoja.
Toivottavasti saaja ei huomaa epätasaista "maalia".

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Ristipistolangat

Siivosin ristipistolankalaatikkoni. 

Löysin näin paljon pätkiä,
vaikka olen yrittänyt pitää langat
jonkinlaisessa järjestyksessä.
Nyt teen mahdollisuuksien mukaan
"pätkätöitä".

torstai 19. huhtikuuta 2012

Raitti-sukat

Vielä vain vaaleanvihreää.....
Taisi jäädä yksi kerä....

Nyt hiukan valkoista mukana, ettei ihan koko aikaa viherrä!
Raitti-sukkien ohje on Suuri käsityölehdessä 11-12/2008.
Lankaa kului 200 gr.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Poolopaidat

Ompelin poolopaidat kankaista.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Satuaiheinen vaihto II


Sain näin kauniin vaihtopaketin satuaiheisessa vaihdossa Kristiinalta.
Kivoja keväisiä eläimiä pistelyssä, kirjassa, mukissa, tarroissa.
Ihailen ja jatkan ihailua -ja vähitellen alan miettiä mihin nämä ihanuudet asettaisin...

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Satuaiheinen vaihto I

Pistelin satuaiheisessa vaihdossa Sarille omenan,
jonka liimasin rasian kanteen.
 Omena  liittyy Lumikki-satuun olennaisesti. 

Lisäsin mukaan kortin, tarroja, peilin ja prinsessa-nappeja.

Krookukset

Tämän kevään ensimmäiset krookukset. Aina yhtä ihanat viime syksyn lehtien alta.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Vihreää

Isohkot vihreät sukat.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Kankaat

Kuopiosta ostetut kankaat silputtuina: miehelle kaksi trikoopaitaa ja tyttärelle mekko.

Ja tuolla oikeassa yläkulmassa näkyy satuaiheisen vaihdon paketti, joka lähti eilen kohti Pohjanmaata.

Kuopijossa

Kävin Kuopiossa. Ihmettelin samalla toria ja monttua.
Matkan tarkoitus oli käydä kangaskaupassa.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Lahden takaa

Ostin  matkamuistolankoja ja -lehtiä lahden takaa.
Löysin sormikaspuikot Karnaluksista. Tai niinkuin hotellin yksi ryhmä oli laittanut ilmoitustaululle menevänsä Karmaluxiin. Eli toisille karmea, mutta toisille luxus-paikka!

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Samalla järvellä


Olimme pääsiäisenä joutsenten kanssa samalla järvellä. Tilaa riitti kaikille.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Pääsiäisnoita

Tämä pääsiäisnoita on vielä vanhempi koriste.
Tekijätkin ovat jo kuolleet, sillä tämä on tehty jo 1940-luvulla.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pääsiäiskynttilä

"Munakynttilä" yli kolmenkymmenen vuoden takaa!
Annoin tämän lahjaksi kihlatulleni ja yhä edelleen se koristaa yhteistä pääsiäispöytäämme.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Mämmiä

Söimme mämmin hapukoorin kanssa. Uusi yhdistelmä, mutta hyvää yhdessä.

Uutta elämää

Lumen alta paljastui uutta elämää eli tulppaanin (?) alku.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Vauvantuoksuinen

 Ihan vauvantuoksuinen päivä!

Annoin vauvalle ja uusille vanhemmille onnitteluiden kanssa pistellyn kortin.
 Malli on CrossStitcher-lehdestä (helmikuu 2012).

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Tikapuut

Taideteos Viljandin kirkossa.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Viljandin kukat

 Kävin viime kesänä Viljandissa ja sen kirkossa.
Kirkon edessä oli kukkia. Otin niistä siemeniä.
Nyt muistelen viime kesää ja odotan tulevaa katsellen samettikukkien kasvua.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Kevätkenkäideaa

Näin Tallinassa virkatun kevätkengän. Nyt vain kevättä odottamaan.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Suomenlahden rannalla


Suomenlahden rannalla oli aaltoja ja Paat-rantaravintola. Siellä syödessä katselimme, kuinka viereisessä ulkoilmamuseossa rakennettiin ilmeisesti pääsiäiskokkoa.